TIETOA:
Friisiläinen on Friisinmaalta, Alankomaista kotoisin oleva hevosrotu. Se on yksi vanhimmista eurooppalaisista hevosroduista. Se kehitettiin keskiajalla ritareidenratsuksi, mutta sitä on myöhemmin käytetty vetojuhtana. Nykyään se on ajo- ja ratsuhevonen. Friisiläishevosessa on sekä lämmin- että kylmäverisiä piirteitä, mutta se luetaan yleensä lämminveriseksi hevosroduksi.
| Tyyppi: | lähteestä riippuen raskaslämminverinen tai kevytkylmäverinen |
| Alkuperämaa: |  Alankomaat |
| Polveutuminen: | alkukantaiset hevoset,andalusianhevonen,berberihevonen |
| Rodun syntyaika: | keskiaika |
| Kantakirja perustettu: | 1879 |
| Muita nimityksiä: | Friisinhevonen |
| Käyttötarkoitus: | ajohevonen, ratsu, näytöshevonen |
| Korkeus: | noin 150-170 cm |
| Värit: | vain musta hyväksytään; merkeistä hyväksytään vain pieni tähti |
OMINAISUUDET:
Friisiläishevoset ovat säkäkorkeudeltaan noin 150–170 senttimetriä[1], orit ovat kookkaampia kuin tammat. Kantakirjattavan oriin tulee olla yli 160 cm korkea. Friisiläishevosen väri on aina musta, joka tosin saa haalistua auringossa mustanruskean näköiseksi. Valkoiset merkit eivät ole haluttuja ja niistä hyväksytään korkeintaan pieni tähti otsalla.[1] Rotuun syntyy silloin tällöin myös rautiaita, joiden jälkeläisiä ei kuitenkaan hyväksytä. Jouhet ja vuohiskarvat ovat tuuheat ja yleensä hieman kiharat. Friisiläishevonen on kookas ja sopii luonteensa ansiosta monille ratsastajille. Friisiläishevonen omaa yleensä isot ja ilmavat liikkeet. Friisiläisen jalat ja selkä ovat vahvat.
KÄYTTÖ:
Friisiläisiä käytetään nykyisin enimmäkseen ratsuina ja ajoon, mutta myös näyttelyhevosina. Friisiläishevosia on käytetty myös ravikilpailuissa. Hienon ja yhtenäisen ulkonäkönsä vuoksi rotu sopii hyvin sirkushevoseksi ja näytöksiin, ja friisiläisillä on yleensä myös komea ravi, mikä tekee niistä näyttäviä ajohevosia ja kouluratsuja. Raskaan luustonsa vuoksi friisiläinen ei sovellu kovin hyvin hyppäämiseen.
Max ja Bell
TIETOA:
Shetlanninponi on pieni ponirotu, joka on kotoisin Ison-Britannian Shetlandinsaarilta.
| Tyyppi: | poni |
| Alkuperämaa: | Shetlandinsaaret (Iso-Britannia) |
| Polveutuminen: | tundrahevonen |
| Muita nimityksiä: | useita, mm. shettis, shetikka, shetu |
| Käyttötarkoitus: | lastenratsu, ravuri, valjakkoajo |
| Korkeus: | korkeintaan 107 cm |
| Värit: | kaikki paitsi tiikerinkirjava |
OMINAISUUDET:
Shetlanninponi on roteva ja hyvärakenteinen. Säkäkorkeus on rotumääritelmän mukaan korkeintaan 107 cm, eikä 2–3-vuotias poni saa ylittää 104 cm:n korkeutta. Suomessa on melko paljon ylikorkeita shetlanninponeja, jotka sopivat harrastuskäyttöön mutta eivät voi osallistua virallisiin näyttelyihin. Erityisen pienikokoisia shetlanninponeja kasvatetaan myös erikseen minishetlanninponeina, joiden suurin sallittu korkeus on 86 cm. Yhdysvalloissa on kehitetty alkuperäisestä rodusta muun muassa täysiveristen kanssa risteyttämällä amerikanshetlanninponi, joka on varsinaista shetlanninponia isompi, sirompi ja hevosmaisempi.
Shetlanninponit ovat runsasjouhisia, ja niiden talvikarva on erittäin paksu. Rodussa ovat sallittuja kaikki värit pilkullista elitiikerinkirjavaa lukuun ottamatta, joskin yleisimpiä ovat ruotsalaisen tutkimuksen mukaan niin kutsutut perusvärit musta,rautias ja ruunikko (yleensä tummanruunikko). Harvinaisempia ovat voikkovärit, hallakot, kimot ja kirjavat. Myöstiikerinkirjavia shetlanninponeja tai ainakin shetlanninponia paljon muistuttavia brittiläisiä pikkuponeja on olemassa.
Shetlanninponi on yleensä mukavaluonteinen, ystävällinen ja älykäs poni. Se oppii kuitenkin helposti myös temppuja ja koiruuksia. Shetlanninponeja pidetään usein itsepäisinä ja jopa hankalina, mutta yleensä syy hankaluuksiin on taitamaton omistaja, puutteellinen koulutus tai huolimaton tapakasvatus. Oikein kasvatettuna ja pidettynä shetlanninponista saa hyvän harrastusponin myös lapselle.
KÄYTTÖ:
Shetlanninponi on pienestä koostaan huolimatta vahva poni, joka jaksaa kantaa noin 50-kiloista ratsastajaa. Ratsastaja voi olla korkeintaan noin 150–160 cm pitkä. Riippuen poniyksilön iästä ja koosta ratsastajan suositeltava koko voi olla pienempikin. Perussääntönä ratsastajan maksimipaino on 10–15 % ponin normaalipainosta, eli esimerkiksi 200-kiloisella ponilla voi ratsastaa korkeintaan 30 - 35-kiloinen lapsi. Liian painava ratsastaja voi vahingoittaa ponin ristiselkää. Liian pitkä ratsastaja taas ei voi istua luontevasti pienen ponin selässä, ja jalat voivat käytännössä raahata maata. Shetlanninponi saavuttaa täyden mittansa vasta 6–7-vuotiaana, joten sen ratsukoulutus aloitetaan useimpia muita rotuja myöhemmin, noin neljäntenä ikävuotena.
Shetlanninponia käytetään myös raviponina: alle 107 cm korkeat ponit kilpailevat Suomessa A-kategoriassa ja ylikorkeat shetlanninponit 107–130 cm korkeille poneille tarkoitetussa B-kategoriassa. Rodun parhaat kilometriajat alittavat kaksi minuuttia, ja esimerkiksi menestyksekkäästi A-kategoriassa kilpailleen ori Golda Apachen ennätys on 1.59,3 lyhyellä matkalla.
Shetlanninponia voi myös ajaa kärryillä, mikä on hyvä vaihtoehto ratsastukselle, jos ratsastaja on kasvanut liian isoksi pienen ponin kannettavaksi. Shetlanninponi jaksaa kärryissä vetää paljon suurempaa kuormaa kuin se voi kantaa selässään, ja huviajelun tai valjakkoajokilpailuihin osallistumisen ohella rotu soveltuu myös työajoon[1]. Muita shetlanninponilla harrastettavia lajeja ovat muun muassa poniagility, näyttelyt sekä ohjasajo, jossa osaava kouluttaja voi opettaa shetlanninponin kouluratsastusliikkeissäkorkealle tasolle, aina laukanvaihtoihin ja lisäyksiin asti.
HISTORIAA:
Vähäravintoisessa ja karussa ympäristössä shetlanninponi kehittyi rotevaksi pieneksi poniksi, joka on erinomainen rehunkäyttäjä ja talvella erittäin runsaskarvainen. Shetlanninponia alettiin käyttää kaivostyössä1800-luvulla, kun naisten ja lasten työskentely kaivoksissa kiellettiin. Kuormien vetämistä längillä ahtaissa käytävissä ponien kasvatuksessa suosittiin pienempiä ja pystympilapaisia yksilöitä. Jotkut kaivosponit eivät töihin jouduttuaan enää koskaan saaneet raikasta ilmaa ja päivänvaloa vaan elivät ja työskentelivät kaivoksissa loppuelämänsä. Shetlanninponit ovat yhä erittäin sitkeitä, vahvoja ja kestäviä.
Tähän ei enää muuta :-) T. Isabel
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti